oh, hospital

Mhah. Nyt minä postaan tänne sitten eilisen (torstain) kuulumiset!

Eli heräsin siinä sitten aamulla ja oli turkasen kipeä niska ja pää. Millään ei olis haluttanut nousta, mutta raahasinpa sitten peppuni kylppäriin. Siellä iski kuitenkin niin armoton kipu joka paikkaan, että makoilin sitten siellä lattialla kunnes mami löys mut sieltä ja taisinpa siinä pari kertaa - no ehkä jätetään yksityiskohdat. Kouluun en kuitenkaan mennyt.

Jonotettiin yli tunnin, että pääsin terveysasemalle sitten edes jonoon. Ja lopulta päädyin sinne terveysaseman sängylle jonottamaan, kun ei musta istumaan ollut. Hupsis, mua kyllä nolotti maata siinä käytävällä.

Sieltä sitten kiidettiin Meilahteen, koska lääkäri alkoi epäillä mulla aivokalvontulehdusta tai aivoverenvuotoa. Arvatkaa vain pelottiko!
Sain onneksi sieltä polilta sitten edes nurkkasängyn, jossa oli kohtuullisen rauhallista, kun vain yksi naapuri siinä oli (ja myöhemmin kyllä oli jalkopäässäkin, mutta se nainen ei tainnut sanoa oikein sanaakaan ja lähti pian?). Sitten ne alottikin sen armottoman tenttaamisen ja verikokeiden ottamisen ja kaikkien muidenkin testien.
Onnistuin siinä ahdistumaankin kunnolla, kun saatiin tippa laitettua ja tuli ihan köytetty ja vangittu olo. Halusin vain kotiin.
Särky kuitenkin alkoi helpottaa, ja selvisin hengissä pään magneettikuvistakin! Enää oli edessä ikuisuuden kestävää odottelua ja selkäydinpunktio (tai joku sellainen?). Ja se selkäydinmikälie sattui muuten aivan järkyttävästi! Älkää koskaan uskoko lääkäriä, jos teille aiotaan tehdä ja väitetään ettei se sattuisi. Aivan järkyttävää.

Lopulta mulla ei ollut mitään vakavaa ja pääsin yhdeltätoista illalla lähtemään kotiin sieltä. Yhteensä melkein 14h meni lääkäri/sariaala reissuun.
Ja nyt poden selkä- ja päänsärkyä sen selkäydin-jutun vuoksi.

Nyt on mullakin sitten pää tutkittu ja olen terve! Mitä teille kuuluu?

hard to say

Hupsista, anteeksi jokainen lukija. Olen ihan laiminlyönyt teitä enkä ole tänne postaillut. Vallan kuollut blogi ollut jo monta viikkoa. Voin sen kyllä sanoa, että on ollut synkät pari viikkoa, joten ehkä olenkin säästänyt teidät vain valitukselta ja vittuunnukselta. Mutta koska auringolla on tapana paistaa risukasaankin aina ajoittain, niin päädynpä postaamaan tänne!

Koulussa meneillään meillä on virkistä vanhusta-projekti, joka kestää huimat kaksi viikkoa. Tämä viikko on ensimmäinen. Tänään sitten koko päivän tutustuttiin Puistolan vanhainkodin toimintaan ja vanhuksiin sekä päästiin haastattelemaan muutamia. Meidän ryhmälle tuli sitten sympaattinen vanha herra, jonka puheesta ei ikävä kyllä meinannut oikein saada mitään selvää. Eikä se vastannut kysymyksiinkään ihan oikein, mutta mitäs pienistä!

Iltapäivällä tänään olin Annin kanssa matinkylässä. Istuskeltiin jonkun puiston reunalla olevalla penkillä ja juteltiin. Anni otti kyllä kuviakin, mutta ne on vielä Annilla jossain. En ole nähnytkään niitä. Melkein pelottaa, mitä niistäkin tuli.
Tänään oli kyllä ihana ilma. Aurinko paistoi. Mutta vilu tuli kyllä molemmille aina, kun aurinko pilveen päätti mennä.
Oli kyllä kiva päivä, kiitos. ♥

Ja koska päätin kertoa koko päivän kuulumiset, niin kerrotaanpa sitten. Mun tekee mieli muuttaa täältä, mutta en jaksa tehdä tarpeksi töitä rahan eteen. Mulla ei ole aikaakaan tarpeeksi. Joutuisin jättämään kavereiden näkemisen niin vähään, jos opiskelisin ja kävisin töissä samaan aikaan. Ei kiitos ainakaan nyt. Mutta en kestä tuota, kun nuo kaksi riitelee täällä koko ajan. Opettele Pipsa kiitos hillitsemään edes sanasi, jos et koulua voi käydä edes hyväksyttävällä tasolla.

ps. Otettiin maanantaina kuvia hiih.

happy b-day to me

Hoi. Kamalan kauan on edellisestä merkinnästä tänne. Tuntuu ettei aika riitä tähänkään. Vaikka enhän minä tee oikein mitään. Nyt olen koulussa, diabetes-messut. Yllätykseksi otettiin Fannin kanssa paikka koneen vierestä, joten ehkä selviän tästä hengissä. Onneksi on lyhyt päivä ja pääsen jo ennen kahtatoista, jonka jälkeen kiiruhdan Leppävaaraan ja kampaajalle. Pelottaa oikeastaan, millaiset hiukset sieltä tulee. Mutta lupaan tänne kuvaa pistää viimeistään ensi viikolla, koska värjään ne viikonloppuna. Punainen pää tulee!




Ja Erika tulossa meille iltapäivällä/illalla. Pidetään hauskaa. Ooioi, maltan tuskin odottaa. Ja Erika leipoo mulle kakunkin ja kyllä tästä synttäristä vielä hyvä tulee, mulla on nyt sellainen tunne. Enkä saanut niitä isoja juhlia - mikä pelastus.

ps. rakastan sinua, ehkä liikaa?

oh please

Miten kauan jaksoinkaan. Miten kauan jaksoitkaan. Pitikö sen kaiken päättyä näin? Oliko loppu kirjoitettu jo ennen alkua? Miksi näin synkkä loppu, nyt on kevät? Yksin huudan pimeään. Kukaan ei kuule, kukaan ei näe.

Milloin sitä lakkaa olemaan olemassa?

En ole edes jaksanut tänne raapustaa mitään. Mun elämään ei kuulu mitään. Herään aamulla, meinaan myöhästyä bussista, juoksen junaan, istun päänsärkyisenä kahdeksan tuntia koulussa, istun junassa kuunnellen juoppoa, säntäilen ympäriinsä ja päädyn bussiin, juoksen kotiin, lukittaudun huoneeseeni, avaan koneen.

Muuta mun elämään ei nykyään oikein kuulukaan. Harvemmin edes kavereita näen. Musta tuntuu, että mulla on kiire joka paikkaan koko ajan, vaikka mun elämässä ei oikeasti tapahdu yhtään mitään, nyt kun ajattelen.

Mulla on ikävä sua.

is it that hard to love me?

Voitko enää katsoa silmiin ja sanoa 'rakastan sinua'?

Luulenpa, että et.

Osoita, että olen väärässä?

Miten voikin olla näin turha fiilis taas? Istun itekseni kotona koko perjantai-illan ja datailen posket märkinä. Odotan jotain, mitä ei taida olla enää olemassakaan. Jotakin mahdotonta. Miksi mun pitää olla näin heikko? Miksi mun pitää aina lopulta jäädä yksin ja aloittaa alusta, yksin?

En meinannu jaksaa aamulla herätä millään. Ja oiskin pitäny jäädä vaan nukkumaan. Tää päivä on ollu kun painajaisessa elämistä. Ei koulupäivässä niin valittamista, se oli ihan mukava. Vaikka meinasinkin nukahtaa vähän väliä, mutta onkos tuolla väliä. Painajainen alkoi vasta, kun pääsin kotiin. Yksin. Tajusin sen todella taas. Yh. Sitten mä kehtaan vielä valittaa. Oma vikahan tuo on, että yksin olen jäänyt ja tulen jäämään. Mussahan se vika on.

Pipsalla on joku kaveri täällä. Ne kikattaa ja nauraa tuolla. Minäkin haluan.

Olen koko illan vaan kattonu/kuunnellu Disco Ensemblen keikkavideoita tuolta dvd:ltä, jonka kaivelin jostain hyllyn perukoilta taas esille. Eikä sillä mitään asiaa sinne ole vähään aikaan, koukutuin jälleen tähän.

12 lukijaa. Kiitos ja kumarrus. Ja anteeksi tämä postaus. Ja kaikki muutkin ininät.

Oon huomannu, että en puhu enää kenellekään kaikkea, enkä lähellekään. Raapaisen jutuillani vain pintaa. Tännekään en kirjota paljon mitään. Käsin kirjotetusta päiväkirjastakin riisun melkeen kaiken. Mä olen yksin, kukaan ei saa enää tietää musta mitään. Niin ne ei pääse enää satuttamaan lisää.

oh, it's time for plan B

Milloin viimeksi sanoit, että välität?

Milloin viimeksi osoitit, että välität?

Milloin viimeksi oikein välitit?

Tiesitkö, että vain se tekee minut enää onnelliseksi. Ja ne on pieniä asioita, mutta suuria merkityksiä.

Tiesitkö, että minulla on ikävä sinua? Ja sitä tunnetta, että sinäkin tarvitset vielä minua.

Yy. Aamulla ei olisi millään jaksanu nousta. Kello soi ihan keskellä yötä suorastaan. Teki mieli vain kääntää kylkeä ja sanoa mamille, että onpas kamalan kipeä olo tänään, ei varmaan minusta ole kouluun menemään. Mutta Erikalle oli vietävä sen mantsan esitelmään tarvitsemat jutut, joitahan minä en turhaan eilen yöllä väkertänyt. Ja muutenkin halusin kovasti Erikaa nähdä, joten kampesin itteni ylös ja raahasin takamukseni kouluun.
Siellä sitten kirjotettiin taas kuin viimeistä päivää, koska oli Annan tunteja. Huomasin taas hyvin, kuinka paljon todella tarvisin taas laseja. Silmät sikkarassa koitin saada muistiinpanot menemään suoraan ja saada niistä selvääkin. Päätä kivisti kiitettävästi neljän tunnin raapustelun ja silmien siristelyn jälkeen.

En jaksanu valinnaista, nukketeatteria. Lähdin siitä sitten vain yhdeltä kotiin - tai siis Erikalle. Hmh. Se toivottavasti tykkäsi niistä mantsan diagrammeista. Vaikka mokailinkin niiden kanssa hieman. Mutta eiköhän ne kelvannu.

Yyh. Miksi mun pitää mennä hoitamaan niitä lapsia aina just sillon, kun en ollenkaan jaksais? Lauantaina sitten taas, ja tällä kertaa 4h. Yh, pelastkaa. Saanhan minä rahaa siitä juu, muttamutta. Ehkäpä sitten voisin tarjota Erikalle kahvit, tai jotain. Olen aina niin reikätasku.
Sunnuntaina sitten varmaan käväistään Erikan kanssa itäkeskuksessa. Voisi koittaa Sannaakin nähdä, olis kiva! Ja ens viikolla mahdollisesti sitten Rikuakin jos sais nähtyä. Ja Anniakin jossain vaiheessa. Jos ei ens viikolla, niin ees lähiaikoina. Ois kiva!

Eipä tässä oikein muuta.

how lonely~

Äh. Minne katosi kaikki turva? Kaikki se, mitä elämältäni tarvitsen. Oh my. Se vain.. Katosi? Ajattelin antaa tilaa, kun sitä toivottiin. Nyt löydän itteni kulkemasta teitäni ihan yksin. Olenko eksynyt? Odotatko minua jossain? Vai onko tämä minun tieni, yksin?

Loma loppui. Kuinka masentavaa. Ensimmäinen päivä koulussa loman jälkeen takana, ja olen jo ihan loppu. Kahdeksasta neljään, ja huomenna samaten. Ei jaksa. Sen lisäksi kamalia aineita - tänään ja huomenna. Pelastakaa joku?
Jos huominenkin ilta menee kotona yksin istuskellessa, tulen hulluksi. Luultavasti siis tulen hulluksi.

Bussilakko alkaa huomenna. Pitäisi vielä huomenna päästä kouluun, mutta keskiviikosta ei sitten tiedäkään. Kerkeääkö ainakaan ajallaan. Minähän en ennen seitsemää mene pysäkille, koska silloin jo olen niin hyvissä ajoin - jos bussit kulkee. Vihaan tätä. Tänäänkin kahlasin syvällä paskassa, vai loskaksiko sitä kutsutaan. Vasta pari plussalla ollutta päivää. Nää lumet ei sula koskaan. Me hukutaan loskaan ainakin ennen, kun se tapahtuu. Oliskohan juhannuksena edes vähän nurmikkoa näkyvissä? Rohkenen jo melkein epäillä. Tästä ei tule mitään. Tuolla sataa nytkin lisää lunta. Tai räntää. Koko päivän on satanut räntää. Ihan kuin tuota lössöä ei olisi jo enemmän kuin tarpeeksi, vaikka melkeen mikään ei ole vielä sulanu.

Mun synttäreihin on alle kuukausi. Mua ahdistaa. Mä en halua täyttää 17. Mä en halua olla taas lähempänä aikuisuutta. Mä en halua mitään juhlia, koska vihaan olla huomion keskipisteenä. Mä haluan vain pikkuisen seuraa, ja hymyä. Mutta silti haluun, että mut huomataan. Ja mun toiveet huomioidaan, edes sen yhden päivän [?].

Mua väsyttää jo, mutta mä en aio nukkua. Mä voisin valvoa koko yön. Voisin kiduttaa itteäni. Huomenna nuokkuisin silmät mustina ajatukset ties missä. Mutta en mä voi tehdä niin. Mun on pakko nukkua. Muuten mua sattuu vielä lisää, kun on aikaa pohtia. Mun on pakko nukkua. Mutta onko mun pakko herätä?