summer !

Ohmy, vihdoin kesäloma. Ja haluan tosiaan kirjottaa nyt kesällä enemmän blogiakin! Erilaista tekemistä kuitenkin on, ja pientä kerrottavaa varmasti edes pari kertaa viikossa.

Heräsin tänään inhottavaan tekstiviestiin, jonka otin kai pikkuisen liian vakavasti. Hm. Meninpä sitten herättyä myös Erikalle. Oli kivsuu. Oltais haluttu pelata nintendolla Mariota, mutta peliohjaimet oli hukassa! Tyydyttiin sitten Wii Fit Plussaan, ja kivaahan se oli sekin. Sekä köllöteltiin Erikan sängyllä ja juteltiin.

Eilen tilasin muuten myös kivoja vaatteita ellos.fi. Aws tui, pitäis tulla sitten reilun viikon sisällä. Odotan todellakin. Pistän sitten kuvia, että mimmoset vaatteet tuli. Kunhan nyt näkee tilasinhan sopivaa kokoa ettei tarvitse palauttaa. Ja jos ne on pieniä niin minähän sitten kutistan itseni niihin vaatteisiin! Niin kivoja ne oli, että hukkaan en kyllä heitä.

Ja täytyyhän mun tässä hehkuttaa mun todistuksen KA, joka oli kivat 2,7! Asteikkohan on siis 1-3. Eikä muuten ollut ainuttakaan ykköstä, olen ylpeä.
Ikävä tulee kyllä luokkalaisia, mutta syksyllä taas! Ja eihän tuo kesä estä näkemästä, jos vain sopivia aikoja löytyy.

Tää kesä on kavereita varten.

finally

Hui kamala kun edellisestä kirjoituksesta onkin vierähtänyt aikaa. Pahoittelen kovasti tätä. Mun elämässä vaan ei ole tapahtunut mitään niin kovin suurta, että olisi tullut pakko kirjottaa. Voisin silti kyllä parantaa tapani ja useammin kirjoitella. Kiitos nyt sitten vain jokaiselle lukijalle, ja varsinkin vielä kommentin jättäneelle! Arvostan sitä.

Mutta siis. Tämä päivä nyt on ollut kohtalaisen kammottava. Mun fiilis heitti häränpyllyä jo yöllä ja sain nukuttua vain pari tuntia. Koulussa iski sitten migreeni - ja kellä oli lääkkeet kotona! Kärvistelin sitten 1g panadolin voimilla kotiin enkä sitten raaskinut enää lääkettä ottaa. Inhoan lääkkeiden popsimista ja olin joutunt jo sen panadolin syömään. Niinpä päätä jomottelee edelleen. Niin sitä pitää. Loput tämän päivän kamalasta fiiliksestä jääköön vain minun tietooni, täältä sentään kuka vain voi lukea mitä vain..

Hey oh, tästä täytyy nyt kertoa! Siskolta varastettiin lauantaina puhelin steissillä. Joka oikeastaan oli minun puhelin, joka oli sillä käytössä. Hienoa. Että kiva varas josko vaikka palauttaisit sen puhelimen vain kiltisti sinne löytötavaratoimistoon? Palkaksi saat hyvän mielen. Ok.

Odotan kesää. Vaikka siinä ei oikein odotettavaa olekaan. Yksin sen vietän. Hyvää kesää siis vain minä. Kaikilla muilla näyttää olevan kamalasti suunnitelmia. Koulun päättäjäisinä kaikki menossa näköjään juomaan - ei minua haluttu sitten mukaan. Juhannuksena kaikki menossa juomaan - minut kiltisti jätetty ulkopuolelle.
No mikäs siinä. Olen jo ihan tottunut tähän. Pitihän se arvata, että se oli vain unta kun mut huomioitiin ja joku oikeasti halusi viettää aikaa mun kanssa, vaikka muuta seuraa olisi ollut tarjolla.
Älkääkä ystävät nyt väärin ymmärtäkö sitten tätäkin. Ah.

Mulla ei ole enää mitään sanottavaa, mun pää halkeaa. Yritän päivitellä useammin. Kirjoittelemisiin!

oh, hospital

Mhah. Nyt minä postaan tänne sitten eilisen (torstain) kuulumiset!

Eli heräsin siinä sitten aamulla ja oli turkasen kipeä niska ja pää. Millään ei olis haluttanut nousta, mutta raahasinpa sitten peppuni kylppäriin. Siellä iski kuitenkin niin armoton kipu joka paikkaan, että makoilin sitten siellä lattialla kunnes mami löys mut sieltä ja taisinpa siinä pari kertaa - no ehkä jätetään yksityiskohdat. Kouluun en kuitenkaan mennyt.

Jonotettiin yli tunnin, että pääsin terveysasemalle sitten edes jonoon. Ja lopulta päädyin sinne terveysaseman sängylle jonottamaan, kun ei musta istumaan ollut. Hupsis, mua kyllä nolotti maata siinä käytävällä.

Sieltä sitten kiidettiin Meilahteen, koska lääkäri alkoi epäillä mulla aivokalvontulehdusta tai aivoverenvuotoa. Arvatkaa vain pelottiko!
Sain onneksi sieltä polilta sitten edes nurkkasängyn, jossa oli kohtuullisen rauhallista, kun vain yksi naapuri siinä oli (ja myöhemmin kyllä oli jalkopäässäkin, mutta se nainen ei tainnut sanoa oikein sanaakaan ja lähti pian?). Sitten ne alottikin sen armottoman tenttaamisen ja verikokeiden ottamisen ja kaikkien muidenkin testien.
Onnistuin siinä ahdistumaankin kunnolla, kun saatiin tippa laitettua ja tuli ihan köytetty ja vangittu olo. Halusin vain kotiin.
Särky kuitenkin alkoi helpottaa, ja selvisin hengissä pään magneettikuvistakin! Enää oli edessä ikuisuuden kestävää odottelua ja selkäydinpunktio (tai joku sellainen?). Ja se selkäydinmikälie sattui muuten aivan järkyttävästi! Älkää koskaan uskoko lääkäriä, jos teille aiotaan tehdä ja väitetään ettei se sattuisi. Aivan järkyttävää.

Lopulta mulla ei ollut mitään vakavaa ja pääsin yhdeltätoista illalla lähtemään kotiin sieltä. Yhteensä melkein 14h meni lääkäri/sariaala reissuun.
Ja nyt poden selkä- ja päänsärkyä sen selkäydin-jutun vuoksi.

Nyt on mullakin sitten pää tutkittu ja olen terve! Mitä teille kuuluu?

hard to say

Hupsista, anteeksi jokainen lukija. Olen ihan laiminlyönyt teitä enkä ole tänne postaillut. Vallan kuollut blogi ollut jo monta viikkoa. Voin sen kyllä sanoa, että on ollut synkät pari viikkoa, joten ehkä olenkin säästänyt teidät vain valitukselta ja vittuunnukselta. Mutta koska auringolla on tapana paistaa risukasaankin aina ajoittain, niin päädynpä postaamaan tänne!

Koulussa meneillään meillä on virkistä vanhusta-projekti, joka kestää huimat kaksi viikkoa. Tämä viikko on ensimmäinen. Tänään sitten koko päivän tutustuttiin Puistolan vanhainkodin toimintaan ja vanhuksiin sekä päästiin haastattelemaan muutamia. Meidän ryhmälle tuli sitten sympaattinen vanha herra, jonka puheesta ei ikävä kyllä meinannut oikein saada mitään selvää. Eikä se vastannut kysymyksiinkään ihan oikein, mutta mitäs pienistä!

Iltapäivällä tänään olin Annin kanssa matinkylässä. Istuskeltiin jonkun puiston reunalla olevalla penkillä ja juteltiin. Anni otti kyllä kuviakin, mutta ne on vielä Annilla jossain. En ole nähnytkään niitä. Melkein pelottaa, mitä niistäkin tuli.
Tänään oli kyllä ihana ilma. Aurinko paistoi. Mutta vilu tuli kyllä molemmille aina, kun aurinko pilveen päätti mennä.
Oli kyllä kiva päivä, kiitos. ♥

Ja koska päätin kertoa koko päivän kuulumiset, niin kerrotaanpa sitten. Mun tekee mieli muuttaa täältä, mutta en jaksa tehdä tarpeksi töitä rahan eteen. Mulla ei ole aikaakaan tarpeeksi. Joutuisin jättämään kavereiden näkemisen niin vähään, jos opiskelisin ja kävisin töissä samaan aikaan. Ei kiitos ainakaan nyt. Mutta en kestä tuota, kun nuo kaksi riitelee täällä koko ajan. Opettele Pipsa kiitos hillitsemään edes sanasi, jos et koulua voi käydä edes hyväksyttävällä tasolla.

ps. Otettiin maanantaina kuvia hiih.

happy b-day to me

Hoi. Kamalan kauan on edellisestä merkinnästä tänne. Tuntuu ettei aika riitä tähänkään. Vaikka enhän minä tee oikein mitään. Nyt olen koulussa, diabetes-messut. Yllätykseksi otettiin Fannin kanssa paikka koneen vierestä, joten ehkä selviän tästä hengissä. Onneksi on lyhyt päivä ja pääsen jo ennen kahtatoista, jonka jälkeen kiiruhdan Leppävaaraan ja kampaajalle. Pelottaa oikeastaan, millaiset hiukset sieltä tulee. Mutta lupaan tänne kuvaa pistää viimeistään ensi viikolla, koska värjään ne viikonloppuna. Punainen pää tulee!




Ja Erika tulossa meille iltapäivällä/illalla. Pidetään hauskaa. Ooioi, maltan tuskin odottaa. Ja Erika leipoo mulle kakunkin ja kyllä tästä synttäristä vielä hyvä tulee, mulla on nyt sellainen tunne. Enkä saanut niitä isoja juhlia - mikä pelastus.

ps. rakastan sinua, ehkä liikaa?

oh please

Miten kauan jaksoinkaan. Miten kauan jaksoitkaan. Pitikö sen kaiken päättyä näin? Oliko loppu kirjoitettu jo ennen alkua? Miksi näin synkkä loppu, nyt on kevät? Yksin huudan pimeään. Kukaan ei kuule, kukaan ei näe.

Milloin sitä lakkaa olemaan olemassa?

En ole edes jaksanut tänne raapustaa mitään. Mun elämään ei kuulu mitään. Herään aamulla, meinaan myöhästyä bussista, juoksen junaan, istun päänsärkyisenä kahdeksan tuntia koulussa, istun junassa kuunnellen juoppoa, säntäilen ympäriinsä ja päädyn bussiin, juoksen kotiin, lukittaudun huoneeseeni, avaan koneen.

Muuta mun elämään ei nykyään oikein kuulukaan. Harvemmin edes kavereita näen. Musta tuntuu, että mulla on kiire joka paikkaan koko ajan, vaikka mun elämässä ei oikeasti tapahdu yhtään mitään, nyt kun ajattelen.

Mulla on ikävä sua.

is it that hard to love me?

Voitko enää katsoa silmiin ja sanoa 'rakastan sinua'?

Luulenpa, että et.

Osoita, että olen väärässä?

Miten voikin olla näin turha fiilis taas? Istun itekseni kotona koko perjantai-illan ja datailen posket märkinä. Odotan jotain, mitä ei taida olla enää olemassakaan. Jotakin mahdotonta. Miksi mun pitää olla näin heikko? Miksi mun pitää aina lopulta jäädä yksin ja aloittaa alusta, yksin?

En meinannu jaksaa aamulla herätä millään. Ja oiskin pitäny jäädä vaan nukkumaan. Tää päivä on ollu kun painajaisessa elämistä. Ei koulupäivässä niin valittamista, se oli ihan mukava. Vaikka meinasinkin nukahtaa vähän väliä, mutta onkos tuolla väliä. Painajainen alkoi vasta, kun pääsin kotiin. Yksin. Tajusin sen todella taas. Yh. Sitten mä kehtaan vielä valittaa. Oma vikahan tuo on, että yksin olen jäänyt ja tulen jäämään. Mussahan se vika on.

Pipsalla on joku kaveri täällä. Ne kikattaa ja nauraa tuolla. Minäkin haluan.

Olen koko illan vaan kattonu/kuunnellu Disco Ensemblen keikkavideoita tuolta dvd:ltä, jonka kaivelin jostain hyllyn perukoilta taas esille. Eikä sillä mitään asiaa sinne ole vähään aikaan, koukutuin jälleen tähän.

12 lukijaa. Kiitos ja kumarrus. Ja anteeksi tämä postaus. Ja kaikki muutkin ininät.

Oon huomannu, että en puhu enää kenellekään kaikkea, enkä lähellekään. Raapaisen jutuillani vain pintaa. Tännekään en kirjota paljon mitään. Käsin kirjotetusta päiväkirjastakin riisun melkeen kaiken. Mä olen yksin, kukaan ei saa enää tietää musta mitään. Niin ne ei pääse enää satuttamaan lisää.